Matkan puoliväli on auttamatta takana päin ja edessä on vielä kaksi kuukautta elämää Dumaguetessa. Päässä ja kehossa tuntuu siltä
kuin olisi paikallaan tehdä jonkunlainen välitilinpäätös kokemuksista ja
ajatuksista, joita elo ja työ täällä on tuonut mukanaan.
 |
| Kovaa elämää? Breikki Siquijorilla Ilkan kanssa... |
Aivan ensimmäisenä on todettava, että ihan hölmö en ollut toukokuussa todetessani, että edessä ovat haastavat ajat ja että monet työhön ja työidentiteettiin liittyvät asiat menevät kertaheitolla uusiksi. Näin on totta vie tapahtunut! Työkulttuuri on täällä hyvin erilainen. Pääasiassa työpäivät ovat pitkiä ja tuntien kanssa ei ole niin tarkkaa. Työpäivän venyessä kuuteen se venyy kuuteen. Toisaalta omia asioita juostaan surutta työpäivän aikana. Näppituntuma on, että täällä ei niin eletä kalenterin kanssa. Kun itse merkitsen sovitut tapaamiset kalenteriin, saan kadulla tuttuun törmätessäni pyynnön lähettää hänelle muistutuksen tapaamisista tekstiviestitse. Ei ole tavatonta, että tapaamisia suunniteltaessa kukaan ei vielä tiedä seuraavan viikon ohjelmaa ja tiedossa olevista tapahtumista tai koulutuksista on ehkä muistikuva muttei tarkkaa tietoa tai vaikka tieto olisi saatukin, sitä ei ole merkitty itselle muistiin. Näin ollen näitä tapaamisia on tullut sovittua niin, että ihmiset saman päivän aamuna huomaavat tuplabuukkauksen. Ehkä ehdotan itse seuraavana pienprojektina kalenterien hankkimista jokaiseen yhteistyöyhdistykseen ja yksikköön.
Helposti huomaa turhautuvansa kun yksinkertainen asia (esim. kokouksen aikataulutus) onkin yhtäkkiä turkasen vaikeaa ja sovituista tapaamisista ei pidetä kiinni koska "olikin muuta menoa". Vielä ei ole selvinnyt millä perusteella tuplabuukkaajat lopulta priorisoivat menonsa. Itse yritän välttää valinnan vaikeuden sopimalla vain yhden menon kullekin päivän hetkelle. Ilomielin haastaisin paikalliset yhteistyökumppanit kokeilemaan samaa. Bahala na!
Kun työ on miltei sataprosenttisesti yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa on sooloilulle lopulta varsin vähän tilaa. Täällä vallitsee myös periaatteessa kohtelias kulttuuri, jossa vieraita ja hiukan ulkopuolelta asioita näkeviä kiitellään työpanoksesta, ideoista ja avusta mutta halutaan pidättäytyä ideoimasta uusia toimintatapoja yhdessä. Järjestön tai kunnan sosiaalityöntekijöistä ja muun henkilökunnan joukosta on vaikea kaivaa esiin kehitystä puolustavia ääniä tai ideoita asioiden eteenpäinviemiseksi ja kehittämiseksi. Päällimmäisenä kehityksen estäjänä tuntuu olevan pelko siitä mitä mahdollinen muutos aiheuttaa ja pelko siitä mitä mahdollisia uusia näkökulmia esiin nostaville tapahtuu. Poliittinen päätöksenteko ja paikallispolitiikkaan osallistuminen on täällä ihan oma lukunsa. Se jätetään suosiolla vallassa oleville, haastaminen ja uusien näkökulmien esittäminen koetaan mahdottomana, hankalana ja pelottavana.
Tässä on ollut suomitytölle vähän nielemistä. On hyvin haastavaa nähdä ja kuulla läheltä miten ihmiset toivoisivat että järjestelmä kehittyisi. Virkistävän poikkeuksen tähän josta edellä vuodatin (tästä on hiukan aikaa kun aloitin tämän välitilinpäätöksen) on tarjonnut jälkihuoltoprojektissa työnsä aloittanut Lory. Hän on tottunut suuren kaupungin sykkeeseen ja dynaamiseen tapaan viedä asioita eteenpäin. Arvostan kovasti ja Loryn kanssa onkin ollut helppoa ja tavattoman rikastuttavaa tehdä töitä!
Työstä lasten parissa
Mitä tästä nyt voi sanoa. Lapsia ihan ympäri maailmaa yhdistää se, että heidän kanssaan on valtavan palkitsevaa olla ja tehdä töitä. Koskaan en ole varmaan ennen tätä sanonut nuorista samaa (terveiset vaan kaikille nuorten kanssa työskenteleville ystäville ja kollegoille Suomessa) mutta näiden nyt saamieni kokemusten jälkeen ehkä voinkin sen sanoa. En ole koskaan ollut hyvä nuorten kanssa ja tämän voivat todistaa ne, joiden kanssa työskentelin nuorisotyönomaisessa työssä EOPHlla. Silloin soimasin itseäni siitä, että tapani olla oli erilainen ja ei aina niin toimiva. Täällä ollessa olen saanut reppuun vähän rentoutta ja toisaalta osannut olla oma itseni ja moittimatta itseäni siitä, etten ole mikään tyypillinen rennon nuorisotyöntekijän oloinen. Oma tapani olla on nyt muotoutumassa. Ikinä en varmaan tule olemaan hyvä mutta ainakin olo on vähän rennompi tämän puutteellisuuden suhteen.
 |
| Kovaa elämää. Tällaiset maisemat minua tervehtivät aina sunnuntaisin Bata Ng Calabnuganin porteilla (jonka ulkopuolella tulee välillä jäähdyteltyä hikisen pyöräilyn jälkeen ja odotellen, että joku ehtii kipaista portin avaamaan). Pakollinen hikipotretti! |
Täällä kohtaamani lapset ovat tietenkin suurin osa oloista, joissa hoivaa, huolenpitoa, kosketusta ja välittämistä on kuka ties ollut tarjolla puutteellisesti. Tällaisena väliaikaisena aikuisena heidän elämässään on ollut omat haasteensa olla. Lapsiin kiintyy helposti ja vailla hoivaa eläneet lapset myös hakevat kiintymyksen kokemuksia ja kohteita lähellä olevista aikuisista. Voin myöntää, että tämä on ollut haastava ristiriita mutta vailla tunnontuskia voin myöntää, että syliin kömpivä pikkuinen tai kainalosta paikkaa hakeva esiteini on saanut sylin ja rutistuksen. Sen verran hippiä minussa on vielä, että uskon siihen, että hoidamme toisiamme myös olemalla läsnä, lähellä ja avoimina. Tanssityöpajat ja rentoutushetket ovat toki myös vahvistaneet tätä tunnetta ja uskon ja toivon, että ainakin joidenkin lasten mielissä ja kehomuistussa säilyvät mukavat yhteiset hetket tanssin, musiikin ja rentoutumisen parissa.
Välimatkasta puolisoon, kotiin ja ystäviin
Samaan aikaan kun kiitän ja iloitsen ystävistäni täällä voin vain todeta miten paljon ikävöin kotiin rakkaan luokse ja pitkäaikaisten ystävien seuraan. Luonnollinen itsesuojeluvaisto on tehnyt työtään ja jokin kontrolli on toiminut. Täällä tapaamani ihmiset ovat poikkeuksetta olleet todella upeita ihmisiä mutta jollain tavalla kaikki täällä oleva tuntuu hiukan väliaikaiselta ja ystävyyssuhteiden solmiminen on vähän erilaista.
Täälläoloaika ei ole vastannut ennakkokäsitystäni siitä, millaista elo tulisi täällä olemaan. Olin kuvitellut asuvani ja eläväni miltei eristyksessä ja kirjat ystävänäni illasta toiseen. Todellisuus on kuitenkin osoittanut, että tämä kaupunki on täynnä elämää ja yksin ei tarvitse olla ihan illasta toiseen. Itsenäisenä vapaaehtoistyöntekijänä minulta on kuitenkin puuttunut sellainen ankkuri, mikä monella täällä olevalla vapaaehtoisella tai työskentelevällä expatilla on. Siksi paikallisten tuttavien ja ystävien merkitys onkin ollut varsin suuri. Tällä hetkellä ja näinä tunteellisina tilinteon aikoina en odota juuri mitään niin paljon kuin rauhallisia iltoja kotona. Siis sitä arkea, missä ruoka laitetaan kunhan sinne Vantaan perukoille pääsee, pestään pyykkiä ja kohta huomataankin, että kello on jo paljon ja täytyy mennä nukkumaan. Kaikkea tämä matkaaminen ja kaukana asuminen teettääkin...
 |
Arjesta
Näiden arkisten kokemusten kasvattamina arvostan kovasti seuraavia asioita.
- Pyykinpesukone
- Sisäkeittiö, jossa on vain omat sotkut (eli aika vähän sotkua jos ei tilapäisiä tiskivuoria lasketa. Lupaan muistuttaa itseäni siitä, että arvostan sisäkeittiötä, olkoon se sitten minkä kokoinen hyvänsä. Pienikin käy jos kaikki on helposti saatavilla ja kissojen,muurahaisten, hämähäkkien ja gekkojen ulottumattomissa)
- Gekkojen, kulkukissojen, kulkukoirien, torakoiden, kanojen ja kukkojen ja sikojen olemassaolon ja äänten puuttuminen
- Roskakorit julkisilla paikoilla
- Vesiklosetti
- Raikas ilma
- Ruokaseura
- Kahvinkeitin
- Raikas juomavesi (siirryin vesijohtoveteen koska se on halvempaa ja helpompaa ja en tullut kipeäksi mutta ei se kuitenkaan hyvää ole)
- Keksipaketit, joissa jokainen keksi ei ole yksittäispakattu
- Tumma riisi
- Viileät päivät (näitä kuulkaa kaipaa sitten kun joka päivä hikoilee valtavasti ja vaatteita pitää vaihtaa monta kertaa päivässä)
- Pyykin kuivattaminen kuivaushuoneessa (ei vaaraa sadekuuroista tai ns. savuhaitasta jos vieressä poltetaan haisevaa roskakasaa)
- Mutkaton sinuttelu (teitittelen edelleen itse mielelläni kohteliaasti tilanteen vaatiessa mutta toivoisin ettei minua aina puhuteltaisi aloittaen Mam. Tulee hippasen vanha olo)
- Ruokakaupassa käyminen ilman deposit-tiskillä asiointia
- Aseettomat vartijat
- Kaupat ilman vartijoita
- Tanssitunnit
- Lenkkeily luonnossa ja lenkkipoluilla
- Tieto siitä, ettei kukaan (etenkään tuntematon, etenkään huutamatta sitä kadulla perääni) kommentoi ulkonäköäni ellen sitä varta vasten itse pyydä.
- Vuodenajat
 | ||||||||||||||
| Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kuva Palawanilta, Coron town. |
